Valtavan Punaista - The Grand Red

Las Vegasin lämpötilaltaan varsin helteisestä ostosparatiisista lähtiessä ei helpotusta ollut lähitulevaisuudessa tarjolla: Edessä oli Valley of Fire, Nevadan aavikolla sijaitseva täynnä punaista kiveä oleva luonnonpuisto. Puistoon saavuttaessa maisemanvaihdos ei todellakaan ollut millään tapaa hienovarainen. Perinteinen Nevadan keltaista maata ja pieniä vihreitä aavikkopuskia sekoittava maisema vaihtui sekunneissa tulenpunaisiksi kalliomuodostelmiksi ja kiviröykkiöiksi. Oli pysäyttävää astua autosta ulos ympäröivien kallioiden keskellä, polttavassa helteessä ja täydellisessä hiljaisuudessa. Varsin tervetullutta vaihtelua Las Vegasin hektisen hurmion jälkeen.

Seuraava Haasteemme käynnistyi tulilaakson seesteisissä maisemissa. Olimme muutamaa päivää aiemmin alkaneet synkronoida Laurin läppärille Spotifyn kautta offline-tilassa soitettavia biisejä, koska etenkin vuoristoisilla alueilla radiokuuluvuus sijoittuu välille heikko/välttävä. Emmekä todellakaan kestä toisiamme jos taustalla ei ole jonkinlaista melua. Joka tapauksessa, olimme aiemmin aamulla valinneet jokaiselle yhden kappaleen, jotka upottaisimme noin kahden tunnin mittaiseen soittolistaan. Laitoimme soittolistan soimaan satunnaisessa kappalejärjestyksessä, ja se henkilö, jonka biisi soi ensimmäisenä, saa neljä pistettä jne.

Kisa oli mahdollisesti tähänastisista kaikista kuumottavin, sillä kukaan ei voinut tehdä mitään voittonsa eteen. Aina kappaleen vaihtuessa oli autossa täysi hiljaisuus, joka purkautui helpottuneeseen/pettyneeseen uloshenkäykseen ns. neutraalin biisin pärähtäessä soimaan. Voittaja ei tälläkään kertaa ollut yllättävä. Ensimmäisen näköalakatselutauon jälkeen heti ensimmäiseksi lähti soimaan The Darknessin I Believe In a Thing Called Love, jonka Lauri oli itselleen valinnut.

Epäuskoisen naurunremakan jälkeen tunnelma vaihtui jälleen erittäin jännittyneeksi, kunnes Matti pääsi tuulettamaan Leijonakuningas-elokuvasta tutun Circle of Life -spektaakkelin alkusäkeitä. Minä ja Heikki kilpailimme enää jumbosijoista, jotka ovat etenkin Heikille tulleet reissun aikana tutuiksi. Hänelle tarjottiin kuitenkin edes hieman lohtua, kun hänen valitsemansa Stunin Paris Vegas aloitti jäätävällä bassoriffillä ennen kuin oma valintani Mekanismin Hollowed soi surullisesti viimeisenä.

Valley of Firesta matka jatkui kohti Hoover Damia. Jouduimme yllätykseksemme maksamaan tulilaaksosta poistuessamme ylimääräiset kymmenen dollaria, sillä siirryimme ilmeisesti Lake Meadin luonnonpuiston alueelle. Emme olleet moisesta siirtymästä tietoisia, eivätkä Lake Meadin maisemat varsinaiseti tarjonneet suurta vastinetta rahalle. Itse Hoover Damista emme kuitenkaan joutuneet mitään maksamaan, joten sen suurempaa vääryyttä emme tunteneet kokeneemme.

Hoover Dam on vuonna 1935 valmistunut Colorado Riveriin rakennettu pato. Itse rakennelma oli kyllä massiivinen, mutta ei aivan niin säväyttävä kuin olisi saattanut ajatella. Myöskään kunnon näköalapaikoille ei ollut pääsyä ilman ohjattua kierrosta, joita varsinkaan allekirjoittanut ei tahdo ilman peliverkkareiden repaloimista kestää.

Matka jatkuikin suhteellisen nopeasti Arizonan puolelle kohti Kingmania eli Kuningasjätkää, kuten me seuraavan yöpaikkamme ristimme. Ajomatkalla koimme hyvin mielenkiintoisen sääilmiön: Vaikka meidän päällämme ja edessämme oli melkoinen koiranilma, seurasi meitä kaunis ja tyyni ilta-aurinkoinen sää. Kuningasjätkässä kävimme nopeasti hakemassa kaupasta iltapalaa ja rysähdimme väsyneinä rakkaudentäyteisiin queen-sänkyihimme.

Seuraavana aamuna lähdimme ajoissa liikkeelle innokkaina, sillä edessämme siinsi tarunhohtoinen ja suureellisesti hypetetty Grand Canyon. Matkalla pääsimme myös ajamaan ensimmäistä kertaa lyhyen pätkän legendaarista Route 66 -tietä, joka oli lopulta hyvinkin mitäänsanomaton. Maisema ei eronnut millään tapaa perinteisestä arizonalaisesta kuivikosta, eikä tietä olisi Route 66:ksi tunnistanut ellei sitä olisi sattunut tietämään.

Reitin varrella pysähdyimme Williamsin kylässä, joka on aiemmin profiloitunut ns. Grand Canyonin portiksi. Nykyään se tuntuu kuitenkin olevan enemmän Route 66-krääsällä ja tilpehöörillä ratsastava pikkukylä. Williams ei kuitenkaan ollut niin ällöttävä kuin yllätapahtuneesta kuvailusta voisi kuvitella. Kylästä löytyi monia vanhoja julkisia rakennuksia sekä Grand Canyon Brewery, josta maistoimme muutamia paikallisia olusia. Söimme myös yllättävän hyvää lounasta Twister's 50's Soda Stop Cafessa, joka oli nimensä mukaisesti 50-lukuhenkinen pirtelöbaari, joka tarjosi myös kuitenkin maittavaa ruokaa. Itse söin reissun ensimmäiset friteeratut monnit, joita oli matkan alusta lähtien odoteltu.

Tunnin ajomatkan päässä Williamsista oli Grand Canyon, joka on käytännössä järjettömän leveä ja syvä rotko. Ensimmäinen vilkaisu reunan ylitse oli yhtään liioittelematta henkeäsalpaava. Mikään kuva ei varmastikaan välitä sitä paljon puhuttua jumalanpelkoa, jota eteen avautunut järjetön reikä herätti. Toisaalta vaikka monet GC:tä koskeneet hehkutukset pitävätkin paikkansa, oli sen tarjoama hengenravinto loppupeleissä hieman ohuenlaatuinen. Ensimmäisen muutaman katselupaikan jälkeen eivät loput tarjonneet enää mitään täysin uutta. Yksittäisenä luonnonihmeenä Grand Canyon on kyllä häkellyttävä, mutta esimerkiksi Yosemiten ja Yellowstonen kaltaiset valtavat puistot tarjoavat sisäänpääsymaksulle hieman monipuolisempaa vastinetta. Myöskään sääolot eivät meitä täysin suosineet, sillä pilvet peittivät paljon näkymää kanjonin parhaaksi kehutulta Desert View -näköalatasanteelta.

Grand Canyonilta matkamme kävi illan pikku hiljaa pimetessä kohti Flagstaffia, joka oli seuraava yöpaikkamme. Illalla oli vuorossa vielä yhden uuden pikaruokaravintolan Wendy'sin testaus blogiin tulleista ruokavaliosta huolestuneista kommenteista huolimatta. Wendy's mainostaa itseään old-fashioned burgereiden valmistajana, mikä ilmeisesti tarkoittaa massiivis-megalomaanista rasvan käyttöä pursereiden valmistuksessa. Lauri ja Heikki pettyivät hieman omiin juustopurilaisiinsa, kun taas minä ja Masa painoimme oikein maittavat – vaikkakin hieman raskaat – The Baconator -lihamätöt. Täydellisen pekonisoitumisen jälkeen olikin aika mennä vatsa kivikovana unten maille.

Tässä vaiheessa lienee jälleen hetken tauon jälkeen paikallaan päivitellä vähän tekemiämme huomoita Ameriikan Yhrysvalloissa reissaamisesta. Säät ovat olleet yleisesti hyvin lämpimiä, mutta Nevadan ja Arizonan sateiset ja ukkosentäyteiset päivät ovat tulleet meille melkoisena yllätyksenä. Näistä sääoloista on kuitenkin seurannut melkoisen hienoja värejä ulkoilmassa, mistä on myös muutama kuva esimerkkinä.

Olemme yleensä syöneet 1-2 lämmintä ruokaa jossain mahdollisimman halvassa ruokapaikassa, mutta iltapalat olemme hankkineet lähinnä isoista marketeista, kuten Walmartista. Itse maitorahkamiehenä olen joutunut syömään korvikkeena korkeaproteiinista kreikkalaista jogurttia, joka on hieman rahkaa kalliimpaa. Aamu- ja iltapalaruokavalioon on kuulunut myös perusleipämättöä ja hedelmiä, jotka ovat täällä usein hämmentävästi selvästikin kalliimpia kuin Suomessa.

Kaikenlaiset tällaiset ostokset, ruokailut, majoitusmaksut ja muut vastaavat olemme hoitaneet ylläpitämällä ns. rahavihkoa. Homma toimii siten, että aina kun joku maksaa yhteisen maksun, summa merkataan vihkoon, ja aina se, joka on vihkon maksuissa viimeisenä maksaa seuraavan maksun. Täten pysymme hyvin tasoissa kulumäärissä ja saamme myös seurattua hyvin kuluneen rahan määrää.

Toinen tärkeä vihko tällä matkalla on niin kutsuttu kaljavihko. Tähän vihkoon merkitsemme yksinkertaisesti kaikki erilaiset oluet, joita olemme matkan aikana maistaneet. Matkan puolivälin ollessa muutaman päivän päässä tämänhetkinen juotujen erilaisten oluiden kokonaismäärä on 111. Väliaikatulokseen täytyy olla tyytyväinen. Toisena ”keräilykohteena” meillä on ollut myös eri osavaltioiden rekisterikilpien kuvaaminen, joista meiltä puuttuu tässä vaiheessa enää kuusi.

Yleisesti elämä poikien kanssa on ollut äärimmäisen mukavaa. Ajovuoroista ei ole tarvinnut vääntää millään tapaa vaan kaikki ovat ajaneet omalla vuorollaan sulassa sovussa. Itsehän en ole ajanut metriäkään ja istunut koko matkan takapenkillä, kuten alun perin oli ”vakuutussyistä” sovittu. Olen kuitenkin tähän rooliin hyvin tyytyväinen ja olen antanut ajomatkojen aikana oman panokseni lähinnä huutelemalla törkeyksiä muille.

Myöskään ajamiseen ei kenelläkään ole yllättäen kärähtänyt hermot. Välillä kun päivät ovat venyneet ovat viimeiset tunnit tuntuneet ikuisuutta lähenteleviltä, mutta aina jokaisen ajopäivän aamuna ovat kaikki olleet täynnä tarmoa ja intoa lähteä ajamaan kohti uusia, toinen toistaan hienompia kokemuksia. Toivon ja uskon että loppumatka sujuu samanlaisessa vireessä. Skettu skuittaa.

- Mikko

Haastekisan tilanne:

Lauri 35p

Mikko 16p

Matti 14p

Heikki 5p

- -

We were given little time to cool off after leaving the heat of the Las Vegas shopping heaven as our next destination was the Valley of Fire State Park, a haven of fiery red rock in the middle of the Nevada desert. The change in scenery was nothing short of radical as we entered the park. In a matter of seconds the traditional Nevada desert, consisting of yellow dirt and small green bushes here and there, changed into completely red rocks and cliffs. It was astounding to step out of the car surrounded by cliffs in the sweltering heat and complete silence. A very welcome change to the hectic Las Vegas.

Our next Challenge also took place in the red valley. We had a couple of days back started the project of synchronizing a number of offline-available songs on Spotify because of the poor radio signal especially in the mountain areas. And there is absolutely no way we could stand each other without any kind of background noise. Anyhow, that morning each of us had chosen one song to be added to a two-hour long playlist. We put the playlist on shuffle and the person whose song plays first gets the four points and so on.

This Challenge caused probably more anxiety among us than any of the previous ones as no-one was able to do anything but wait for their song to play. Every time a track ended there was a deep silence, which was broken by a sigh of relief or disappointment as a ”neutral” song came on. The winner of this challenge provided little surprise yet again. As we hopped back to our car after a sight viewing stop the first song to play was I Believe In a Thing Called Love by The Darkness, which happened to be Lauri's song of choice.

After some wild laughter filled with dismay the atmosphere went back to being very tense until Matti got to celebrate the majestic first notes of the song Circle of Life, which appears in the film Lion King. Heikki and myself were left to battle for the remaining loser points, which Heikki has become very familiar with during this trip. He was given some consolation as his song Paris Vegas by Stun kicked in with a hard-rocking bass riff. I was left with nothing as my choice, Hollowed by Mekanism was nowhere to be heard until right before the very end of the playlist.

From Valley of Fire we continued towards the Hoover Dam. Surprisingly for us, we had to pay a $10 fee for leaving the state park, as we happened to enter the Lake Mead State Park, which didn't scene-wise live up to its cost. However, we didn't have to pay a single penny for entering the Hoover Dam area, so most of the bitterness was quickly swept away.

Hoover Dam is a dam built in the Colorado River in 1935. The dam itself is pretty huge, but not that breathtaking a sight that we had expected. And as the best vista points were off limits unless you went on a guided tour, which I absolutely loathe, we were quickly on the road again.

Our next destination was Kingman, AZ where we would spend the night. On the way we came across a very peculiar weather phenomenon: We drove on throught a zone of blasting rain, but behind us opened a clear and beautiful sky lighted by the evening sun. Once we made it to Kingman we went to a local market for some pre-bed snacks and crashed into our queen beds filled with brotherly love.

The next morning we were full of anticipation as ahead of us we would find the magical and widely hyped Grand Canyon. On the way there we also got to drive along the legendary Route 66 for a moment. The route itself proved to be not that special, not really differing from the usual Arizona scenery.

We also stopped in the village of Williams, which has previously been the ”gateway” to Grand Canyon. Nowadays the main thing in the village though seems to be marketing items around the theme of Route 66. Despite that it is a pretty lovely place with lots of preserved old public building and the Grand Canyon Brewery, where we tasted some local brewskis. We also had a surprisingly good lunch at the Twister's 50's Soda Stop Cafe, which was an old fashioned milkshake shoppe. They served good food though, and I managed to get some highly anticipated fried catfish.

Grand Canyon was an hour's drive away from Williams. It is basically an amazingly wide and deep gorge. The first look over the ledge was absolutely breathtaking. No picture can describe the feeling you get out of that. However, although many of the great things said about Grand Canyon are true, the visual pleasure it offered was a bit one-sided. After the first couple of vista points you had basically seen most of the things it had to offer. As a single wonder of nature it is astonishing, but for example huge national parks like Yosemite or Yellowstone offer much more diverse experiences. The weather wasn't exactly on our side either as it was very cloudy on Desert View, which is supposedly the best place to look down the canyon.

A while later it was time for us to head for Flagstaff, our next sleeping destination. Even though we've received some comments here on the blog that have expressed their concerns over our trip diet, we decided to test a new fast food joint called Wendy's, who promote themselves as the makers of old-fashioned burgers. That seems to be a code name for using a huge amount of fat in the making of every burger. Heikki and Lauri were a bit disappointed in their cheeseburgers, but me and Matti had some tasty, even if a bit heavy, Baconators. After a complete baconation if was time for us to hit the beds.

Now is perhaps a good time to list some of our perceptions of this wonderful country and the trip itself. In general the weather has been really nice. What has been a surprise though is that the weather in Nevada and Arizona, which are traditionally dry states, has been very rainy and stormy. But out of these circumstances we have been able to take some very nice photos, which you see in this blog.

We've usually had one or two hot meals per day in relatively cheap places, and for breakfast and evening snacks we've opted for the big supermarkets, such as Walmart. As I prefer to have quark for breakfast and they don't seem to have it here, I've had to go for Greek yogurt, which is a bit more expensive, but has pretty much the same amount of protein in it. Basically we've also had bread and all its toppings and some fruit, which surprisingly seem to be more expensive than in Finland.

We've kept track of all of our expenses with our ”money book” in which we mark all of our joint expenses. The one who has the lowest total always pays the next expense so that we can keep our expenses even and keep track of our total expenses.

We also have a so called beer book, which is another of our important books on this trip. In that book we mark every kind of beer we've had during the trip. Now that we are reaching the half way point of our trip, the total of beers tasted is now 111. You can't be disappointed with that! We've also been trying to take a picture of the license plates of every different state. So far we are only missing six states.

In general life here in America with the boys has been really really awesome. There has been no problem deciding who is in turn to drive at all. I haven't driven at all and I've spent the whole trip in the backseat; A deal that was decided beforehand due to ”insurance reasons”. I am more than satisfied with this role and I've compensated my lack of driving by screaming obscenities to the other guys.

The thing that has also surprised us is that we've not at all fed up with the constant driving. Sure the last hours of long driving days have seemed like eternity but every morning we've been full of excitement to drive towards new experiences. I sincerely hope and believe the rest of the trip is going to be just as awesome.

• Mikko

Challenge standings:

Lauri 35p

Mikko 16p

Matti 14p

Heikki 5p