Tiina ja Kyösti - Hot and Cold

Ensimmäisen varsinaisen ajopäivän päätteeksi aloimme siis saapua tarunhohtoisen Yosemiten kansallispuiston maisemiin. Olimme tasavertaisesti järkyttyneitä ja ihastuneita radikaalista maisemanvaihdoksesta, kun Sierra Nevadan upea, mutta karu aavikkovuoristo alkoi vaihtua runsaaksi kasvillisuudeksi noustessamme noin kolmen kilometrin korkeuteen Yosemitea lähestyttäessä.

Eteemme avautui korkeita ja jylhiä vuoria sekä kallioita. Vaikka maisemat olivatkin henkeäsalpaavan kauniita, olivat ruoantarve ja väsymys pitkän ajopäivän jälkeen myös jo hiipineet mieliimme. Aurinko alkoi laskea ja ruoka- sekä majoituspaikka olisi nyt löydettävä. Päästyämme kansallispuiston porteista sisään huomasimme, että majapaikka toisensa jälkeen oli lyönyt ovensa kiinni jo kuudelta illalla, ja kello lähenteli nyt kahdeksaa.

Kun emme löytäneet ainoatakaan ruoka- tai majapaikkaa, jäivät meille vaihtoehdoiksi ajaa reilu tunti taaksepäin Mammoth Lakesin kylään yöksi tai ajaa suunnilleen saman verran eteenpäin Yosemite Villageen, jossa saattaisi olla joku paikka auki. Emme kuitenkaan halunneet palata pitkää matkaa takaisin ja maksaa suurta hintaa Mammoth Lakesissa, eikä upean Yosemiten vuoristotien ajaminen pimeässä myöskään tuntunut järkevältä, lähinnä tuhlaukselta.

Onneksi emme joutuneet valitsemaan kumpaakaan näistä, sillä törmäsimme muutamaan puistonvartijaan, jotka neuvoivat menemään ruoan perässä syrjäiseen Tuolumne Lodgeen pienen metsätien päässä. He osasivat myös kertoa, että viereiselle leirintäalueelle voisi mennä telttailemaan ja maksun voisi hoitaa myöhemmin aamulla.

Lodgelle saavuttuamme keittiö oli juuri mennyt kiinni, mutta ystävällinen henkilökunta kuitenkin suostui tarjoilemaan meille päivän keittoa sekä salaattia ja leipää. Saimme särpimeksi myös paikallisen Mammothin panimon oluita. Hymy alkoi jälleen nousta väsyneiden matkustajien kasvoille, kun pöytään kannettiin valtava salaattikulho ja höyryävät keittokupit. Leipäkin oli taivaallista, ainoastaan oluet olivat kaikessa romanttisuudessaan hieman laimeita.

Ruoka oli tilanteen huomioon ottaen oikein sopivaa, mutta pöytään lätkähtänyt 75 dollarin lasku aiheutti jonkinlaista epäuskon ja hilpeyden mikstuuraa. Aterioimme tässä siis mahdollisesti koko matkamme sekä vaatimattomimman että kalleimman aterian. Emme kuitenkaan lannistuneet tästä, sillä parempiakaan vaihtoehtoja ei ollut. Tästä jatkoimme pystyttämään telttoja, jolloin huomasimme kauhuksemme (vaikka asia naurattikin kovasti), että ulkona oli täysin säkkipimeää.

Siirryimme leirintäalueelle, jonka porttia vartioinut setähenkilö antoi meille listan mahdollisesti vapaista telttapaikoista. Lyhyen etsinnän jälkeen vastaamme avautui massiiviselle asuntoautolle tarkoitettu betonipaikka, jonka otimme haltuun parkkeeraamalla sen keskelle Punaiseksi koukuksi ristityn uskollisen menopelimme.

Betonille on toki vaikea saada telttaa pystyyn, joten etsimme sopivat paikat betoniläntin vieressä olleesta pienestä mäestä. Heikki ja Lauri myllyttivät telttansa pystyyn omasta mielestäni silmänräpäyksessä, kun taas minä ja Masa tempoilimme oman (paljon yksinkertaisemman) telttamme kanssa paljon, paljon kauemmin. Lopulta mekin saimme telttamme jotenkin välttävästi pystyyn, ja oli aika tehdä iltatoimet ja alkaa vetäytyä pikku hiljaa yöpuulle. Ilma oli kirpeä, muttei varsinaisesti kylmä. Päätimme ennen nukkumaanmenoa nykäistä vielä pienehköt katiskabileet käyntiin Heikin ja Laurin kartanoteltassa. Yhdet punaiset koukut myöhemmin oli kuitenkin aika painua unten maille.

Vaan eipä tullut juuri painuttua. Minun ja Masan teltta oli väännetty kasaan kunnon kivi- ja käpypopulaation päälle, mikä teki nukkumisesta omalta osaltaan hankalaa. Yhtä helvettiä yöstä taas teki se, että lämpötila laski yön aikana jonnekin nollan ja viiden välille, eikä kukaan Heikkiä lukuun ottamatta ollut varustautunut moisiin oloihin muuten niin lämpimässä Kaliforniassa. Positiivista yössä kuitenkin oli se, että Matin ja minun kamu-bestis -suhde nousi aivan uudelle tasolle. Molemmat jouduimme taistellessamme kylmää vastaan painautumaan toisiimme kiinni ja imemään toisistamme miehisen kehon lämmittävää voimaa.

Heikki nukkui yönsä yllättävänkin mukavasti, mutta Lauri kärsi vähän samankaltaisen kohtalon kuin minä ja Matti. Kolme neljästä epäeräjormasta joutui siis kärvistelemään pätkittäisillä koiranunilla suunnilleen viiteen-kuuteen asti, kunnes minä ja Masa päätimme nousta ylös ja laittaa teltan kasaan. Myöhemmin myös Lauri ja Heikki tekivät samoin, ja jo ennen kahdeksaa aamulla olimme valmiita suuntaamaan kohti Yosemite Villagea kylmästä hytisten.

Yosemite Villageen kulkeva tie vei kuskille hyvinkin kuumottavaa vuorensivua pitkin. Maisemat olivat kuitenkin jälleen aivan sanoinkuvaamattoman uskomattomat. Pysähdyimme vajaan parin tunnin ajomatkan aikana useaan kertaan tien sivuun ihastelemaan kaikkia jylhiä kallioita ja kauniita laaksoja.      

Saavuttuamme Villageen lämpötila oli noussut auringon porottaessa armotta jo tuttuihin hellelukemiin, mikä tuntui edellisyön tunnelmat huomioon ottaen lähinnä perverssiltä. Söimme paikan päällä hieman aamupalaa ja aloimmekin pikku hiljaa suunnata jo kohti poismenoreittiä. Matkalla pysähdyimme kuitenkin Yosemite Fallsin vesiputouksella, jonka läheisyyteen Hela ja Lauri kiipesivät ihmettelemään valtavan vesimassan vyörymistä allekirjoittaneen ja Matin jäädessä pelkureina ottamaan kuvia kauempaa.

Yosemitesta lähdettäessä matka jatkuikin kohti San Franciscoa, tai oikeastaan sen pohjoispuolta, sillä halusimme etsiä majoitusta vähän kaupungin ulkopuolelta halvempien hintojen toivossa. Matka taittui aluksi pitkin upeaa korkeudesta laskeutuvaa pikkutietä, jonka aikana näimme jälleen Yosemiten runsaan kasvillisuuden vaihtuvan aavikkomaiseen karuun maisemaan.

Nopeasti maisema vaihtui jälleen oliivipuiden, viinitarhojen ja tuulimyllyjen (joita oli aivan järjetön määrä) sävyttävään keltaiseen peltoympäristöön. Matka taittui nopeasti, ja lounasaikaan pysähdyimme testaamaan Deltacon pikaruokaburritot, jotka olivat ihan menetteleviä. Samalla kävimme poskettoman suuressa Foodmaxx-marketissa, josta koko kaupan suuruuden ihmettelyn ohessa poistimme viimein 30-packin Natural Light -olutta sekä vettä ja Beef Jerkyä eli jerkkua tulevia pitkiä matkoja varten.

Tarkoituksemme oli siis ajaa Point Reyes Stationiin, joka sijaitsee 40 mailia San Franciscon pohjoispuolella, josta jatkaisimme Highway 1:stä pitkin kohti San Franciscoa kunnes löytäisimme järkevänhintaisen motellin tien varrelta. Tässä meille sattui suuri epäonnistuminen, sillä Highway 1 osoittautui todella pieneksi, mutkittelevaksi metsä- ja rantatieksi. Lienee turhaa kertoa, että tämänkaltaisen tien varrella ei motelleja sijaitse.

Jopa lähes kymmentuntiseksi venyneen ajopäivän loppuvaiheilla Punaisen koukun matkustamossa alkoi esiintyä jo melkoista turhautumista, mutta kaivatun toivonpilkahduksen tarjosi Stinton Beachin pikkukylä, joka sijaitsee aivan Tyynen valtameren rannalla. Olimme jo ajamassa kylästä ohi, kunnes huomasimme tieltä aivan uskomattomat rantamaisemat, jolloin päätimme palata paikalliseen motelliin ja jäädä sinne vähintään yhdeksi yöksi.

Suureksi pettymykseksi hinnat olivat kuitenkin pitkälle toista sataa yöltä, joten jouduimme jatkamaan pikkutien ajamista kohti San Franciscoa. Navigaattorimme ohjasi meidät Highwaylta sivuun pienelle, vuorelle nousevalle tielle, joka mutkitteli pitkin kielekkeitä niin kuumottavasti, että ratissa ollut Matti päästi railakkaita paniikkihuutoja katsoessaan mutkien kohdalla alas laaksoihin. Kaiken hyvän lisäksi navigaattori myös hukkasi signaalin ja ehdotteli jatkuvasti kielekkeeltä alas ajamista, mikä kuvasti hyvin matkaseurueen tunnelmia.

Usean tunnin sompailun ja pikkuteiden kiertelyn jälkeen päädyimme lopulta alle puolen tunnin ajomatkan päässä San Franciscosta sijaitsevaan Corte Maderan pikkukaupunkiin, josta bongasimme lupaavalta kuulostavan Budget Innin. Motellin piha näytti mukavan tyhjältä lukuun ottamatta yhtä autoa, jonka oletettavasti omisti ko. Motellissa jonkinlaista fornikaatiota harjoittava Oakland Raidersin pelaaja. Motellin omistaja kuitenkin tyrmäsi toiveemme yöpymisestä ilmoittamalla, ettei motellissa ole tilaa, eikä kaupungissa kuulemma sijaitse muita motelleja.

Onneksi Lauri oli pitänyt silmänsä auki, sillä vain muutaman sadan metrin päästä löytyi American Best Value Inn, joka päästi meidät nukkumaan sisuksiinsa vajaalla sadalla dollarilla, mikä tuntui maratonpäivän jälkeen melkeinpä lottovoitolta. Illalla kävimme vielä testaamassa lähellä sijainneen Denny's Dinerin, josta sai oikein makoisaa mättöruokaa sopuhintaan. Motellille palattuamme nykäisimme auki jo lähes perinteeksi muodostuneet Red Hookit ja painuimme vihdoin ja viimein nukkumaan oikeisiin, kivettömiin ja kävyttömiin sänkyihin.

- Mikko

---

After our first actual driving day we were arriving in the legendary Yosemite Natural Park. We were as much shocked as we were in awe of the radical change in the landscape since the beautiful, but harsh Sierra Nevada mountain range. When the altitude reached nearly 3 km from the sea level, the vegetation was getting really rich and varied.

We found ourselves in the midst of high and astonishing mountains and cliffs. Even though the view was breathtakingly beautiful, the lack of nutrition and rest had already taken a major role in our thoughts. As the sun was going down, we were in a desperate need of accommodation and food. As we entered the national park we found out that one provider after the other had already closed at six, and it was now almost eight.

As the situation was getting desperate, our options seemed to be limited to two: roughly an hour's drive back to Mammoth Lakes or forward to Yosemite Village. Going back would have been both frustrating and probably expensive as hell. Going forward on the other hand would have meant missing all the amazing sights ahead in the dark, and there was no guarantee of success.

Luckily a third opportunity arised. We ran into two Park Rangers who told us to go to a remote place called Tuolumne Lodge in search of food, which was at the very end of a narrow forest trail. They also told as that it is alright to go to the nearby camping ground and pay in the morning.

As we arrived in the Lodge the kitchen had just closed, but the friendly staff was able to provide us with the remnants of the soup of the day with some salad and bread. To go with all that, we also managed to get products of the local Mammoth brewery. A faint smile was beginning to appear in the faces of tired travellers as the table was set with a huge bowl of salad and steaming hot bowls of soup. The bread was also heavenly, but unfortunately, even with all the romantic aspects involved, the beers were not especially good.

The food was, especially all the circumstances considered, really good but the 75 dollar check that followed was met with a mixture of amazement and laughter. We had just probably had our trip's most expensive and modest meal. This did not discourage us, since we didn't have any options. The next step was getting our tents ready, which was again met with the familiar mixture of horror and amusement, since it was pitch black outside.

We proceeded to the camping ground, where an elderly gentleman gave us a list of possibly available campsites. After a short search we found a place reserved for a huge motor home, which we occupied with our loyal ride, which we by the way named the Red Hook, for obvious reasons.

Since the place was all-concrete, we figured it would be best try our luck in the bank of a small hill in the vicinity of the actual site we occupied. Lauri and Heikki had their tent up and ready in what seemed to me a little more than a blink of an eye, whereas Matti and me struggled with our (much more simple) tent for much longer. Finally we also got the tent more or less in order. The air outside was fresh, but by no means actually cold. We decided to have our own little cherry-on-top-of-the-day-party at Heikki and Lauri's residence. One Red Hook later it was time to finally hit the deck.

If that was the mission, in that case we probably missed. Masa and me apparently had built our tent on California's largest cone and rock population, which didn't really help our goal of a good night sleep. The actual undoing of this noble goal was the fact that temperature during the night was somewhere between 0 and 5 degrees celsius. Nobody besides Heikki was prepared for this in an otherwise so warm California. The light side in all this was that my best friend-relationship with Matti reached new heights as we, when fighting the cold, were ”forced” to press against each other and sucked on the warming power of the male body.

According to a legend, Heikki slept surprisingly well, but Lauri struggled with the same problems with us. Three of us four were forced to get on with drifting between sleeping and waking until somewhere between five and six, when we finally decided to call it a night and pack our tent. Later on Heikki and Lauri followed our example and we were ready to start for Yosemite Village at around 7:45 shivering from the cold.

The road led us through mountain slopes which were pretty uncomfortable for the driver. The views were, needless to say, breathtaking. The drive took nearly two hours as we stopped again and again to take pictures.

When we arrived in the Village, the thermometer was where it has taken a habit of being at, somewhere around 25 degrees. Compared to last night this seemed almost perverse. We had some breakfast, and started for the park exit. On the way we made a stop at Yosemite Falls, where Heikki and Lauri climbed to see the falls from a closer distance as the cowards Matti and I stayed behind and took pictures.

From Yosemite we set for San Francisco, or more precisely, somewhere north of the city. We had the master plan of seeking cheaper accommodation a bit outside and reduce our travelling time in the next step of our trip. The road descended from the heights of Yosemite, and we witnessed how the plentiful vegetation of the natural park turned into the regular rough Californian landscape.

This landscape included a lot of olive trees, wineries and windmills amidst a grassy background of blazing yellow fields. The going was fast, and at lunch time we had fast food burritos at Del Taco, which proved to be satisfactory. At the same stop we visited an amazingly large Foodmaxx-market, where we left with the 30-pack of Natural Light-beer (the cheapest around) which Lauri and me had dreamed about along with some beef jerky for upcoming long driving days.

According to our master plan we headed towards Point Reyes Station some 40 miles north off San Francisco, and from there on we were supposed to follow Highway 1 towards the city and find a motel. This turned out to be a disaster, since Highway 1 proved to be little more than a forest trail. Unsurpringly to say, no motels were found on that kind of a route.

Our driving time was nearing ten hours, and the insides of the Red Hook was starting to boil with slight frustration. A glimmer of hope came in the form of a picturesque village of Stinton Beach in the Pacific Coast. We had passed the village by when we spotted the amazing beach views, which literally forced us to go back to the village and book a place there for at least one night.

To our huge disappointment the prices in the local motel where outrageous, and we decided to press on. The navigator took us off the highway for a ”shortcut”, which at first climbed and curved its way up to a mountain along the cliffs in a way that got Matti, our driver, screaming in panic like a little girl. On top of all that the navigator had problems of hanging to the signal, and kept repeatedly suggesting driving down from the cliffs ”after 300 yards”. Considering our mood, it was more and more tempting after each time.

After a couple of hours we finally arrived in a town of Corte Madera, which was less than half an hour's drive from SF. We spotted a promisingly-named Budget Inn, with a parking lot basically empty but for a car that apparently belonged to an Oakland Raiders player, who was perfoming some kind of fornication on the location. The motel owner crushed our hopes by announcing that the motel is fully booked and besides that, it is the only motel in town.

Luckily Lauri had kept his eyes open, because only a couple hundred meters from that motel was a place called American Best Value Inn. They were willing to let us sleep there for something less than a hundred dollars, which seemed like a jackpot after this marathon of a day. At night we still decided to test the nearby Denny's Diner, which provided us with proper food with cheap prices. Back at the motel we opened bottles of the now-traditional Red Hook and after that we embraced the chance of a sleep in actual beds with no rocks and cones nowhere in sight.

- Mikko